Vuonna 1943 perustettu Pirkkalaiskirjailijat ry oli ensimmäinen paikallinen kirjailijayhdistys Suomessa. Yhdistyksemme on toiminut henkisenä kotina monille merkittävät jäljet suomalaisuuteen jättäneille kirjailijoille kuten Väinö Linnalle, Lauri Viidalle, F.E Sillanpäälle, Eeva-Liisa Mannerille ja Kalle Päätalolle.

Pirkkalaiskirjailijoiden toiminnan tavoitteena on innostaa suurta yleisöä lukemaan ja tuoda kirjailijoita lähemmäksi lukevaa yleisöä. Tästä työstä kertovat esimerkiksi järjestämämme kirjallisuustapahtumat sekä Tampereen keskustassa sijaitseva Kivikirjasto-veistoskokonaisuus.

Ajankohtaista

Jukka-Pekka Palviaisen nuortenromaani Joku vieraileva tähti (WSOY) on saanut Topelius -palkinnon. Suomen Nuorisokirjailijat ry:n myöntämä palkinto on Suomen vanhin nuortenkirjapalkinto, ja sitä tukee Kopiosto ry.

Anneli Kanto on saanut vuoden 2011 Anni Polva -tunnustuspalkinnon nuortenkirjastaan Huippuvalmentaja. Anni Polva -palkinto jaetaan  joka toinen vuosi parhaalle lasten tai nuorten sarjakirjalle. Sen myöntää Lounais-Suomen Kirjailijat ry.

Vuoden 2012 Runeberg -palkintoehdokkaiden joukossa on Siiri Enorannan teos Gisellen kuolema (Robustos).

Vuoden 2011 Finlandia Junior -palkinto on myönnetty Vilja-Tuulia Huotariselle nuortenkirjasta valoa valoa valoa (Karisto).

Lue lisää ajankohtaisista tapahtumista!

Pirkkalaiskirjailijoiden yhteystiedot Pirkkalaiskirjailijoiden arvostelupalvelu
Pirkkalaiskirjailijoiden äänitearkisto
Pirkkalaiskirjailijoiden blogi Pirkkalaiskirjailijoiden historiaa